"Ojasta oivallukseen"

kuva: Riemurasia.net

Elämässämme on hetkiä, jotka muistamme loppuelämämme. Ihmisiä, jotka tulevat juuri oikeaan aikaan ja saavat meidät oivaltamaan jotakin, mikä hyvässä lykyssä voi vaikuttaa loppuelämäämme auttaen vaikeiden aikojen yli. Ja niitähän tulee,  jokaiselle jotakin ja jossakin elämän vaiheessa. Osa johtuen omista valinnoista ja osa taas ei ole millään tavoin omassa vaikutuspiirissämme. Hiukan yli neljä vuotta sitten sain oman oivallukseni, mikä tällaista kaltaistani tunteiden tuuliviiriä on auttanut sittemmin lukuiset kerrat. 

 Tuolloin reilut neljä vuotta sitten avioliittoni päättyi ja elämä näytti melko epäselvältä. Silloinkin, jos toisinaan nytkin teki mieli uhriutua ja nähdä ympärillään vain sitä yhtä samaa mustaa. Kuukauden päivät mudassa ryvettyäni ystäväni ja suuresti ihailemani mielenvalmennuksen asiantuntija Harri Gustafsberg soitti ja kysyi kuulumisia.  Sovittiin, että tapaamme ja käymme yhdessä syömässä. Jo pelkästään julkiselle paikalle lähteminen tuntui ylitsepääsemättömältä ponnistukselta, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli yksi elämäni parhaista ponnistuksista. Aikansa vuodatustani kuunneltuaan Harri katsoi niin suoraan silmiini, että näki varmasti takaraivooni asti ja kysyi: "miten kauan aiot vielä rypeä?" Miten niin aioin. Jumalauta, miten tyhmä kysymys, ajattelin. Ja suutahdin. Eikö tuo nyt ymmärrä, että minä olen juuri eronnut, elämä on hajalla, rikki ja kaikki on mennyttä. Harri toisti kysymyksensä. Vastasin, etten minä tiedä. Ei kai sellaista voi tietää.. Sain vastaukseksi, että kyllä voi.

Tämä pöydän toisella puolella istuva kaksimetrinen, hartialeveydeltään lähes yhtä leveä mies vakuutti, että päätös oli minun. Minun päätökseni valita asenteeni ja pysyä siinä. Olinhan itsekin mielenvalmennusta jo tuolloin pitkät pätkät opiskellut ja oppinut, että tunteet vaikuttavat toimintaamme -positiivisesti tai negatiivisesti. Oppinut senkin, että tunteita tulee ja tunteita menee. Tunteita syntyy ajatuksista, joita niitäkin tulee ja menee. Mutta mikä saa ihmisen niin helposti takertumaan juuri  niihin negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin, uhriutumaan ja katkeroitumaan. Syyttämään pahasta olostaan olosuhteita tai toisia ihmisiä.

Siihen miinaan olin vähällä jälleen vuosi sitten langeta. Perusteluksi itselleni ja toiminnalleni käytin, että oman lapsen vakava, huonoimmassa tapauksessa kuolemaan johtava sairaus, oli pahinta mitä tiesin ja todellakin syy rypeä itsesäälissä ja kaikissa mahdollisissa negatiivisissa ajatuksissa ja tunteissa. Itseäni kuitenkin helpotti, kun tiesin, että negatiivisista tunteista voi myös päästää irti. Kun vain on valmis päättämään niin. Palautin itselleni mieleen aiemmin kertomani, vuosia sitten käymäni keskustelun. Ketä minä negatiivisilla ajatuksillani vahingoitan eniten? Itseäni ja läheisiäni. Mitä minä niistä negaatioista hyödyn ja miten ne veisivät tätä omaa selviytymistäni elämäni suurimmassa kriisissä eteenpäin? Eivät mitenkään. Oli pakko siis valita toisin. Pienen lapsen kanssa hetkessä eläminen ja positiivisuuden ylläpitäminen on kiitollista. Lapset harvoin lähtevät kovin pitkälle asioita problematisoimaan tai suremaan tulevaa. He elävät tässä ja nyt. Melko paljon olen oppinut siis lapseltanikin. 

Tuo neljä vuotta sitten käymäni keskustelu muutti kertaistumalta monen asian suunnan. Tuolla reissulla sain oman oivallukseni ja siirryin oman elämäni ohjaksiin sen sijaan, että olisin jäänyt katkeruuden tunteissani pyörimään samaa kehää ja syyttelemään muita omasta onnettomasta tilanteestani. Siirryin oman elämäni linja-autossa pelkääjänpaikalta vastuullisen kuskin paikalle.  Sivujuonteena kerrottakkoon, että keskustelua seuraavalla viikolla ostin tontin ja päätin rakennuttaa omakotitalon itselleni ja lapsilleni. Tiedän, että kohdallani joskus vähempikin riittäisi ja toisinaan asioilla on tapana vähän "karata käsistä".. mutta hyviä, itsenäisiä ja eteenpäinvieviä päätöksiähän ne olivat.

kuva: Anna-Mari West Photography

Suru, pelko, ahdistus ja epätietoisuus tulevasta piinaavat edelleen. Tietysti piinaavat. Eivät ne tunteet pelkällä päätöksellä mihinkään katoa, mutta tekemilläni päätöksillä pystyn tulemaan niiden tunteiden kanssa paremmin toimeen. Pitämään itseni toimintakykyisenä, pääosin positiivisena, nauttimaan jokaisesta päivästä ja yhteisestä hetkestä. Onnellista on, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus oppia -ja oivaltaa.