keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Ikuisesti muistoissa

Jokaisen vanhemman pahin painajainen -oman lapsen siunaus- ja muistotilaisuus, siitä on nyt reilu viikko. Päivä, jonka jälkeen  kuoleman lopullisuus konkretisoitui vielä eri tavalla kuin siihen asti. Elämäni epätodellisin päivä.
Paljon en itse siunaustilaisuudesta muista, mutta sen muistan, että istuessani kirkossa ja katsoessani vuoroin pappia, vuoroin pientä arkkua hänen edessään, mietin, ettei tämä oikeasti ole totta.
Onko tuo arkussa oleva lapsi todella minun lapseni.
Oman tähänastisen elämäni hirvein ja samalla kaunein päivä.

(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)

Olen itse ollut hautajaisissa viimeksi toistakymmentä vuotta sitten, enkä pystynyt yhtään palauttamaan mieleeni, millaiset ne olivat. Yhtenä iltana etsin tietoa hautajaisista internetistä, kun mietin, millaiset niiden tulisi olla. Siinä tietoa etsiessäni yht' äkkiä tajusin, että eihän meidän tarvitse miettiä, mitä hautajaisissa jonkun protokollan mukaan kuuluu tai ei kuulu tehdä tai millaiset jonkun muun hautajaiset ovat olleet.

Hautajaiset on jo sanana itselleni vastenmielinen, vaikka sen merkityksen ja tarkoituksen toki ymmärränkin.  Minä halusin puhua ainoastaan siunaustilaisuudesta ja muistojuhlasta. Koska juuri sen minä halusin tehdä, järjestää lapselleni hänen viimeiset juhlansa -hänen elämänsä muistojuhlat.
Juuri hänen näköisensä. 

Ensimmäiseksi oli päivänselvää, että muistojuhla pitäisi järjestää paikassa, mikä oli Senjalle se kaikkein tärkein. Paikassa, missä oli vietetty vuosi takaperin Senja -festit ja niin monet muutkin ihanat juhlat eli kodin pihapiirissä. Mikään muu paikka ei tuntunut luontevalta. Ystävät kasasivat jälleen kerran voimansa ja pian oli tehtävät jaettu; kuka hoitaa teltan, kuka kukat, kuka vaaleanpunaiset ilmapallot, kuka ruuat, juomat, kuka mitäkin. Ystävät olivat heti mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa. Yhdessä siis järjestettiin jälleen nämäkin ja se tuntui äärettömän hyvältä -helpottavalta toki myös.
Ja sellaiset niistä toden totta tuli -tärkeän ja arvokkaan elämän muistojuhlat.


(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)

Juhlissa muisteltiin Senjaa ja jaettiin yhteisiä hetkiä ja tapahtumia, laulettiin ja soitettiin. Senja rakasti juhlia, ihmisiä ja musiikkia. 
Kutsussa toivoin ihmisiä pukeutumaan mihin tahansa muuhun kuin kokomustaan. Senjan mielestä musta oli "tyhmä ja tylsä väri", mitä värikkäämpää sen parempi -oli Senjan motto. Jossakin hautajaisetiketissä kehotettiin kunnioittamaan vainajaa arvokkaasti pukeutumalla mustaan. Tässä tapauksessa mustiin pukeutuminen olisi ollut kaikkein epäkunnioittavinta.
Senja rakasti värien lisäksi kukkia ja niinpä eräs ystävistäni keksikin, että laittaisimme kaikki päähämme kukkaseppeleet. Ja sellaiset meillä lähes kaikilla sitten päässämme olikin.


(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)


(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)


Olin toivonut juhlapaikalle, kaikille muistojuhlaan osallistuneille omat vaaleanpunaiset tai valkoiset ilmapallot. Niihin jokainen sai kirjoittaa Senjalle terveisensä ja yhdessä sitten laskimme ilmapallot taivaalle. Se oli kaunista ja valtavan koskettavaa.


En minä tiedä, onko muistojuhliin yleensä tapana kutsua eläimiä, mutta Senjan juhliin kutsuin Elsa-ponin. Toki omistajansa myös.
Elsa oli Senjalle äärettömän rakas ja tärkeä monen vuoden ajan.

(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)

Olimme perheemme muiden lasten kanssa miettineet, minkä konkreettisen muiston jokainen voisi muistojuhlassa Senjasta saada. Vuosien saatossa oli Senjalle kerääntynyt valtavan määrä pehmoleluja ja mietimme, että olisi kaunista jos jokainen muistojuhlassa ollut saisi ottaa lähtiessään pehmolelun muistoksi mukaansa. Ja näin myös tehtiin. Erityisesti lapsille ne olivat äärimmäisen tärkeitä. Monet laittoivat viestiä muistojuhlan jälkeen ja kertoivat lasten nukkuneen pehmolelu vieressään tai lasten jutelleen pehmolelulle asioita, mitä olisivat halunneet sanoa Senjalle. 

Muistojuhlaa edeltävänä iltana istuin sohvalla ja kysyin aviomieheltäni, että lähtikö tämä hänen mielestään "taas" jotenkin "lapasesta" ilmapalloineen, pehmoleluineen ja poneineen tai voiko kirkkoon mennä siunaamaan vainajaa kukkaseppele päässä? Hän vastasi, kuten Senjan siunannut pappikin -sinä tiedät, miten Senja olisi toivonut ja se on kaikkein tärkeintä.


(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)


Jälkeenpäin ajateltuna olikin ehkä helpotus, ettei minulla ollut jotakin tiettyä mallia muistojuhlan järjestämisestä. Ainoa ajatus, mikä toimintaani ohjasi oli se, miten Senja olisi toivonut tehtävän.

Niin, meidät on opetettu toimimaan tietyn tavan mukaan ja istutettu tiettyyn muottiin, mitä hautajaisiin tulee. Heti alkaa epäilyttää, mikäli aikoo poiketa totutusta kaavasta tai toimia vastoin etikettiä. Eiväthän ihmiset toisaalta mene naimisiinkaan tietyn kaavan mukaan ja kaikki morsiamet pukeudu valkoiseen.


(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)

Minä halusin ajatella niin, että yhtä lailla kuin meillä on suunnaton suru siitä, ettei Senjaa fyysisesti enää ole, on meillä yhtä suuri ilo jokaisesta hänen kanssaan vietetystä hetkestä, päivästä, viikosta ja vuodesta. Miksi se ilo pitäisi jättää huomiotta keskittyen vain siihen suruun. Miksi pitäisi pukeutua juuri mustaan tai miksi pitäisi laulaa virsiä, jos ei niitä ole tähänkään mennessä laulettu.


(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)

Olen kiitollinen itselleni, etten miettinyt, miten joku asia "olisi pitänyt" jonkun tavan ja tottumuksen mukaan tehdä, vaan tein juuri niin kuin meistä, Senjan parhaiten tuntevina, oikeimmalta tuntui. Toimimme tavalla, jonka ajattelimme parhaiten tekevän kunniaa Senjan elämälle, joka oli äärettömän arvokas, vaikka lyhyeksi jäikin. Hänen yksi suurimpia meriittejään elämänsä aikana oli tuoda iloa ja naurua ihmisten elämään. Sitä kaikkea halusimme kunnioittaa myös Senjan viimeisissä juhlissa.
Ja ne toden totta olivat kauniit ja ikimuistoiset -aivan kuin Senja itsekin.

Kiitos ystävät, jotka tämän meidän kanssa yhdessä teitte ja toteutitte.
Lämmin kiitos myös Senjan siunanneelle papille, että kuuntelit ja kunnioitit ajatuksiamme ja haluisit vilpittömästi sinäkin, että tilausuus oli juuri Senjan näköinen.


(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)

Olen kuluneiden viikkojen aikana miettinyt kuolemaa ja surua käsitteenä hyvin paljon ja tajunnut, miten paljon ajatuksia, tunteita ja mielipiteitä se ihmisissä herättää. Mikä on sopivaa, mikä sopimatonta. Miten kuuluu "surra oikein", saako siitä puhua vai eikö siitä saa. Sulkevatko suru ja ilo toisensa pois vai voivatko ne kulkea rinnakkain. Surulta me kukaan emme elämässämme voi välttyä ja kaikki joudumme sitä kohtaamaan ennemmin tai myöhemmin. Kuoleman lopullisuus ja ehdottomuus aiheuttaa meissä kaiketi sen suruista kaikkein suurimman ja lapsen kuolema on toki asiana ja aiheena jo sellainen, että moni sitä mielellään välttelee. Sekä ajatuksen tasolla että myös käytännössä. 
Tämä on ehdottomasti teema, johon haluan paneutua tulevaisuudessa enemmänkin.


(kuva: Sirin kuvat/ Siri Tuominen)

Minä haluan puhua surusta -en ilon vastakohtana, vaan rinnalla kulkijana. Minä en epätoivoisesti halua pyristellä surusta eroon, vaan hyväksyä sen osana loppuelämääni. Ajattelen, että minun on nyt tultava sen kanssa mahdollisimman hyvin toimeen. Siinä se on suru, ilon rinnalla.


Terveiset sinne taivaaseen ❤️
(San. Ilkka Vainio) 


Lensit tähtiin
valos nähtiin
eikä nähty oo kirkkaampaa
ilon toisit
jos täällä viel oisit
mut jatkamme nyt sun unelmaa
Tuulet vinkuu
toisiinsa hinkuu
ehkä sinä mua kutsut vaan
voimasi tunnen ja
surunkin kun en
päässyt kanssas enää kulkemaan
Terveiset sinne taivaaseen
juhlitaan sua taas uudelleen
eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan
Terveiset sinne taivaaseen
tunnemme sua niin kaivanneet
yhtä taivas ja maa 
sut vielä nähdä saan
Kuljet siellä
kaihomme tiellä
jäivät muistot mulle ikuiset
Ne mua kantaa
luo taivaanrantaan
siksi kuollutkaan koskaan et
Terveiset sinne taivaaseen
juhlitaan sua taas uudelleen
eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan
Terveiset sinne taivaaseen
tunnemme sua niin kaivanneet
yhtä taivas ja maa 

sut vielä nähdä saan...






15 kommenttia:

  1. ��itkin kun luin ja vieläkin, vaikken edes tunne teitä mutta seurannut olen teitä kovastikkin sosiaalisessa mediassa jo pitkään. Niin koskettavan tilaisuuden olette saaneet pidettyä ❤️ paljon voimia sinne teille��

    VastaaPoista
  2. Kauneimmat koskaan näkemäni hautajaiskuvat ❤❤

    VastaaPoista
  3. Valtavan kaunis kirjoitus varmasti ihanasta muistojuhlasta, itku tuli lukiessa. Onneksi muistojamme ei kukaan voi koskaan poistaa, lämmin halaus ja jaksamista löytää se ilon aihe jokaisesta päivästä. Niinkuin tyttärenne teille opetti ❤

    VastaaPoista
  4. Niin ihanat hautajaiset ja juhlat olette järjestäneet senjalle.kuvista ja tekstistä huokuu ääretön rakkaus jota olette tunteneet senjaa kohtaan.voimia koko perheelle.

    VastaaPoista
  5. Kauniin muistojuhlan järjestitte, olen seurannut teidän elämää ja olet kyllä super äiti ❤️Ihania hetkiä teidän matkan varrella ollut ja toivottavasti jaksat edelleen kirjoittaa ja kuvata teidän elämäänne, niin ilon kun surun kanssa ❤️Tälläistä ei ikinä toivo kenellekään vanhemmalle. Hetki kerrallaan eteenpäin ❤️

    VastaaPoista
  6. Elävien kirjoissa lukee isolla

    älä vielä tällä puolen
    älä vaan

    murehdi sure huokaa

    sillä se on liian aikaista
    tällä puolen kuuluu vain
    rakastaa toinen toisensa rusinaksi
    liottaa ihojen lämpimässä
    sormenpäät täyteen joen uomia

    ja siellä kuolleiden kirjoissakin
    lukee vasta takasivulla
    pienellä präntillä

    että myöhäistä

    -Hanna Lind-

    Kirjoitit taas niin kauniisti. Muistojuhla. Vaikka menetys koskeekin niin muistellaan ja iloitaan ajasta jonka olemme saaneet yhdessä viettää.Näinhän sen kuuluisi olla.
    Kaikkea hyvää perheellesi

    Marjo Pee
    ❤❤❤❤❤

    VastaaPoista
  7. Ihanat muistojuhlat ja niin Senjan oloiset, vaikken häntä tuntenutkaan kuin Jennan välityksellä mutta olen saannut olla hänen matkassaan mukana.
    Voimia ja jaksamista koko perheelle

    VastaaPoista
  8. Harvoin liikutun mutta nyt on silmät olleet roskia täynnä näitä lukiessa. Te oivalsitte ihan oikein miten Senjan hautajaisten kuuluu mennä. Juhlien sitä elämää minkä Senja sai elää.

    En itse ymmärrä miksi hautajaiset pitää viettää hirveiden virsien ja mustan synkkyyden keskellä. Kyllä, olen haudannut elämäni aikana paljon läheisiäni,onnekseni en lastani mutta jotain aavistusta surusta on. Suru ei lopu koskaan. Vierestä olen nähnyt vanhemman surua omasta lapsen menetyksestä. Isäni vielä kuolinvuoteellaan suri 60v sitten menehtynyttä esikoistaan. Vanhemmuus ei ole 18v kestävä projekti vaan loppuelämän mittainen matka.

    Mikäli hautajaisista voi sanoa että ne on kauniit, sanon näiden kuvien kautta sen, kauniit hautajaiset. Sellaiset jotka toivon aikanani saavani itsekin, viimeiset juhlat jossa juhlitaan elettyä elämää eikä surra kuolemaa itsessään. ❤️

    Voimia koko perheelle jaksaa jatkaa antamatta surun nujertaa.

    VastaaPoista
  9. ♥️ Niin herkät ja kauniit hautajaiset. Niin Senjan tyyliset. Se näkyy kuvista. Voi tuota rakkautta mikä huokuu susta Varpu. Onni on nuin ihanat ystävät ja perhe. Yrittäkää rimpuilla elämässä mukana surun painaessa maahan. Suru helpottaa hetkeksi, sillon pitää hengittää ja elää, mutta ku tulee hyökyaallon laikka takas sillon yrittää rimpuilla mukana haukata happee heti ku voi. Valtavasti voimia teille jokaiselle eron ikävään ♥️ Isosisko joutu luopumaan pikku siskostaan, sisar puolet. Te kaikki♥️♥️♥️

    VastaaPoista
  10. Itku pääsi. Kauniimpia juhlia ei voi kuvitellakaan.

    Osanotot ja tsemppiä teille.

    VastaaPoista
  11. Kaunista❤️ Voimia surussanne!

    VastaaPoista
  12. Hei!
    En tunne teitä lainkaan, mutta luin blogikirjoituksestasi ja tyttäresi hautajaisista iltapäivälehdestä, siksi siirryin lukemaan tekstiäsi myös tänne blogin puolelle.

    Aivan ihanat hautajaiset. Itkin ja itken vieläkin tekstiäsi lukiessani. Tällaisen tuntemattomankin ihmisen sydäntä lämmitti suunnattomasti lukea tuollaisista hautajaisista. Kun ihmisellä on kova suru, mikään ei mielestäni ole kiellettyä niinkauan kuin se pysyy lain ja tietynlaisen hyvän moraalin rajoissa. Ihanaa, että teit tyttäresi hautajaisista tuollaiset. Niin sen kuuluikin mennä, tiedät sen itsekin.

    Voimia sinulle äitinä, ja teille kaikille Senjan läheisille. Te selviätte yhdessä, vaikka vaikeita ja kauheitakin hetkiä vielä varmasti tulee.

    Kiitos vielä, että jaoit ajatuksesi ja tunteesi tyttäresi hautajaisista. Oli pitkään aikaan "hienoin" teksti, vaikka asia ei olekaan sinänsä positiivinen, mutta tuo, että surullisista juhlista tehdään omannäköiset, oi, eivät sanat riitä kertomaan, miten hyvältä se maailman kauheuksia lukiessa tuntuukaan.

    Osanottoni ja voimia

    VastaaPoista
  13. Voi Varpu <3 Niin kauniisti kirjoitat, täällä ei ole sanoja. Olen lukenut blogiasi pitkään ja seurannut sivusta teidän matkaan. Ihmeellistä ja uskomattoman upeaa on sinun ja teidän perheen asenne millä olette menneet koko matkan. Sinä äitinä olet tehnyt kaiken mahdollisen ja parhaan lapsellesi <3 Suloisen Senjan näin koulun pihalla jonkun kerran kun oli A:ta vastassa, keskimmäiseni oli samalla luokalla kaksi vuotta. Niin iloinen ja elämään täynnä koko tyttö <3

    VastaaPoista
  14. Itkien näitä lukee ja miettii kuinka suuri suru teitä onkaan kohdannut ja pahalta tuntuu❤️ Senjaa kunnioittaen❤️ Voimia❤️

    VastaaPoista