Leijonaäiti

Makasimme sairaalan sängyssä vierekkäin noin kaksi vuotta sitten ja televisiosta tuli luonto-ohjelma. 

"Sä olet äiti mun mielestä vähän niin kuin tuo leijona. Tommonen joka joskus karjuu ja sitten se hoitaa ja suojelee noita pentuja" 

Pyyhin silmäkulmiani ja kiitin. Minusta äitinä se oli maailman kaunein kehu. 

Karjun ja suojelen. Välillä murisenkin, mutta eniten maailmassa suojelen.

Tuon keskustelun jälkeen päätin, että kun lapsen hoidot ovat ohi ja "elämä tasaantuu", menen ensi töikseni ottamaan uuden tatuoinnin, mihin haluan naarasleijonan. 

No, hoidot eivät ole loppuneet, eikä elämä tasaantunut. 

Tässä 2 vuoden ja 9 kuukauden aikana on oppinut monenlaista, myös äitiydesta. Mutta myös siitä, ettei kaikkia asioita kannata jättää sinne "sitten kun" -listalle. Niinpä etsin alkuvuoden itselleni ja leijonalleni mieleistäni tatuoijaa. Lopulta sen löysin ja sain kun sainkin itseni puhuttua "ylimääräisenä" jo tälle keväälle. Muutoinhan näillä maestroilla tatuointiajat menevät sinne reilusti yli puolen vuoden päähän. 

Aloimme lapseni kanssa suunnitella tatuointia. Hän etsi kuvia leijonista, jotka hänen mielestään muistuttivat äitiä. Hän sanoi, etttä leijonalla pitäisi olla pitkät ripset, koska äidilläkin on. Minä taas toivon, että leijona näyttäisi lempeältä, mutta voimakkaalta ja määrätietoiselta. Lapseni mielestä leijonalla pitäisi olla myös kruunu. Tai ehkä sittenkin helminauha.. Ja ehdottomasti timantteja. 

Nämä hahmotelmat me yhdessä lähetimme Mikolle Ylöjärvelle ja siellä niistä muotoutui juuri toiveidemme mukainen. Parisen viikkoa sitten, viiden ja puolentunnin työn jälkeen oli leijonaemo ripsineen, helminauhoineen ja timantteineen nakutettu kyynärvarteen. 

Siinä se nyt oli. Minä, sellaisena kuin lapseni minut näkee. 

Tästä tatuoinnista tunnen valtavaa ylpeyttä, enkä merkityksellisempää tatuointia olisi koskaan voinut ottaa. 

(Kevennyksenä tähän sulkujen väliin sen verran, että niitä vähemmän merkityksellisiäkin tatuointeja kyllä historiaan mahtuu.. ensimmäisen tatuointini otin parikymppisenä asiaa ja tatuoinnin merkitystä sen enempää pohtimatta. Seuraavan otin noin kymmenen vuotta myöhemmin ja hemmetin ohuella punaisella langalla tuli valittua sekin kuva.)

Mutta siinä se nyt oli, minun voimaeläimeni ja tähänastisen elämäni merkityksellisin tarina tatuoituna oikeaan käteeni. 

Näiden syöpävuosien aikana on äitiys saanut kristallin kirkkaan merkityksen ja olen äärettömän onnellinen saadessani viettää tämänkin äitienpäivän molempien lasteni kanssa. Itsestäänselvää se ei ole ollut, eikä ole. Niin kuin ei elämässä mikään saisi kaiketi ollakaan. 

Minä toivon parasta mahdollista äitienpäivää kaikille äideille. Erityisellä lämmöllä ajattelen teitä muita leijonaäitejä, joilla äitiys on myös työ, vapaa-aika ja kaikki muukin. Te, jotka öisin valvotte ja suojelette ja päivät hoivaatte ja viihdytätte. Aina ei roolejaan voi elämässä valita tai asettaa järjestykseen, joskus ne roolit vain annetaan. Ja sitten jossain vaiheessa huomaa, että se onkin ollut se paras ja opettavaisin rooli.